Kahdesta kuvasta ja perspektiivistä

Keitin tänään riisipuuroa aamupalaksi, join kahvin muumimukista ja hakeuduin jo 13 vuotta mukanani kulkeneeseen maailmaan taas hetkeksi. Toiset leipovat pannukakkuja tuntiessaan olonsa alakuloiseksi, minä haen lohtua Keskimaasta. Riisipuurokaan ei palanut juuri laisinkaan pohjaan.

Perspektiivistä

Täysipäiväinen opiskelu kuulostaa monelle, ja ehkä syystäkin, leppoisalta lomalta. Minulta se meinaa varastaa perspektiivin. Kun laittaa kaiken tarmonsa kurssipaperin kirjoittamiseen, tulee pistäneeksi suhteettoman paljon painoarvoa melko pian arkistoon joutuvan 4500 sanan paperin päälle. Ehkä näin ei tapahtuisi, jos keskittyisi ainoastaan paperin perimmäiseen harjoitukseen, kriittiseen kirjallisuuden tarkasteluun, analyysiin ja kenties jonkin uuden idean tuontiin, mutta kun mielessä pyörivät omat unelmat juuri tästä aiheesta kirjoittamisesta, tutkimisesta ja osallistumisesta ja kun jostain syystä tuleva arvosana kiertyy päässä joko alalle hyväksymisen tai hylkäämisen merkiksi, muuttuu hengitys raskaaksi tulosta ajateltaessa. On kenties epätrendikästä kertoa tällaisesta ahdistuksesta, mutta ehkä joku toinenkin on joskus jossakin ajatellut, että milloinkahan se tapahtuu, milloin joku kertoo minulle, että tämä on aivan hirveää kuraa. Perspektiiviä, sitä että muistaa taas, miten monesta palasesta elämä oikeasti koostuu, kaivataan kipeästi. Ja näköjään myös sisäisestä rakentuvaa itsetuntoa. Saa nauraa, nyt minuakin jo vähän naurattaa.

Epätäydellisen täydelliset sämpylät

Edelleen, ainakin melko usein, minua hieman nolottaa tietämättömyyteni ruoanlaittoon liittyvistä perusteista. Esimerkiksi erilaisista jauhoista voisi varmasti opiskella melko pienellä vaivalla vaikka mitä. Toisaalta, ehkä tietämättömyys uudessa harrastuksessani on tällaiselle kontrollifriikille hyväksi. Sekoitan erilaisia aineksia tunnustaen epätäydellisen informaation lopputuloksesta - tässähän lähestytään heittäytymisen rajapyykkiä. Muutama päivä sitten, tulin täysin vahingossa leiponeeksi erityisen maukkaita sämpylöitä. Sileäpintaisia, pehmeitä, ravintoarvoiltaan melko köyhiä sämpylöitä saa kenties leipoessaan jotakuinkin näin:


5 dl maitoa/vettä 
hunajaa
1/2 dl becel juoksevaa
2tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
n. 7 dl durumvehnäjauhoja

Liota tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja loraus hunajaa. Sekoita n. 7 dl vehnäjauhoja joukkoon, lisää rasva ja jatka jauhojen lisäämistä tällä kertaa durumvehnäjauhoilla. Laita taikina kohoamaan kulhossa liinan alle vähintään puoleksi tunniksi. Leivo juuri sen kokoisia sämpylöitä kun haluat ja paista uunissa noin 10 minuuttia. Tarjoile voin ja juuston kanssa, nauti yksinkertaisen herkullisesta mausta. 

Vielä perspektiivistä. Sanomalehtien lukeminen ei aina auta. Tieto omien huolten pienuudesta ei välttämättä muunnu tunnistamiseksi. Ehkä joskus on hyvä vaan myöntää, että meneillään ei ole maailman paras viikko. Odottamatta saattaa tapahtua jotakin todella ihanaa, tai jotakin ihan pientä, joko itselle tai ystävälle. Tai sitten voi lähteä retkelle. Lopulta, jos muuten ei perspektiivi laajene, voi ottaa skype-yhteyden läheisen lapsiperheen arkeen. Kaikella rakkaudella.

Ihmettelyä

Uusi koti, onnistuneita käyntejä kirpputorilla, oikean ohimon särkyä, Ukrainan ihmettelyä, Venäjän ihmettelyä, Yhdysvaltojen ihmettelyä, EU:n ihmettelyä ja opiskelemani tuoman monimutkaisuuden ihmettelyä.

Lisäksi ihastumista Elliot Erwittin kuviin, siirtyminen aamupalapuuroon ja Madridin odottamista.

Kuitenkin ennen näitä, twitterin ihmettelyn ihmettelyä.

Olen twitterissä, mutta olen hyvin, hyvin passiivinen twiittaaja. Välillä unohdan twitterin käytön pariksi kuukaudeksi kokonaan. Yhtälailla kuin kahvin keittäminen termariin ei ennen kuulunut arkirutiineihini, twitterin käyttö ei edelleenkään kuulu tapoihini. Aina silloin tällöin, kuitenkin, innostun erilaisten keskustelujen seuraamisesta ja joskus jopa osallistun 140 merkilläni väittelyyn. Twitterin surkuhupaisan historiani hauskin muisto on keskustelu #1kirjainpoiskirjannimestä, johon kontribuoin muun muassa seuraavasti: Alatalon salissa - sivun pituisia mietteitä Tammerkosken sillalta.

Viime viikonloppuna, Krimin tilanteen eskaloituessa nopeasti, seurasin tavanomaista aktiivisemmin twitterin #Ukraine #Crimea -keskusteluja. Hyvin mielenkiintoisten ja terävien kommenttieni lisäksi huomioni keskittyi erääseen hieman eriskummallisempaan trendiin - tai trendiytymisen puuttumiseen. Monet aktiiviset twitterin käyttäjät ilmaisivat useammin huolensa #Ukrainen vähäisestä suosiosta twitterissä kuin huolensa itse tilanteesta. Törmäsin samaan ilmiöön myös facebookin puolella. Ihmiset tuntuivat olevan kovin huolissaan mielipiteiden/huomion puuttumisesta Ukrainan tilanteeseen. Ymmärrän, että moni tuohtuu #Oscars -keskustelun noustessa kuumemmaksi puheenaiheeksi kuin Ukraina (ja ymmärtämisellä tarkoitan, että tuohdun juuri tällaisesta itsekin). Ukraina on suhteellisen lähellä meitä moneen muuhun kriisiin verrattuna ja tilanteen nopea kehittyminen sekä sen kansainvälinen ulottuvuus huolestuttavat jokaista täysin aiheellisesti.

Mistä tämä monen aktiivisen some-käyttäjän hiljaisuus Ukrainasta sitten voisi johtua? Kiinnostuksen ja huomion puutteen sijasta väitän, että moni Ukrainaa salaa ajatteleva ei kirjoita tästä 140-merkin pituisia mielipiteitä, koska a) tilanteen nopea kehittyminen mielenosoituksista välitettyyn sopimukseen, Janukovitšin syrjäyttämiseen ja Krimin ilmoittamaan kansanäänestykseen on hätkähdyttänyt monet ja selkeää mielipidettä asioiden kulusta on vaikea muodostaa; b)  kansainvälisen yhteisön, ja erityisesti Yhdysvaltojen, EU:n ja Venäjän kyvyttömyys rakentavaan dialogiin/de-eskaloiviin toimiin suhteessa toisiinsa on masentavaa ja rohkaisee lähinnä kaikkien osapuolten syyttelyyn tai c) informaatiotulvan noustessa voi väliin tuntua hukkuvan hyvin erilaisiin ja toinen toistaan yksipuolisempiin kannanottoihin kriisistä.

Then again, it might just be that the Oscars and the selfie of Ellen Degeneres are found, in general, to be more interesting.

Sivuavana noottina voisi vielä sanoa, että myöskään Etelä-Sudan ei ole ollut korkealla twitterin, puhumattakaan muun median kautta kantautuvissa ilmauksissa. YK:n arvioiden mukaan n. 3.2 miljoona etelä-sudanilaista tarvitsee ruoka-apua kesään mennessä. Alueellisia aspekteja sisältävä konflikti on johtanut n. 800 000 pakolaistumiseen (lähde).

------

Uusi koti näyttää kodilta. Kummallista, että kokonaisen asunnon muuttuminen omaksi huoneeksi tuntuu lisäävän keskittymis- ja asioiden hahmottamiskykyä. Huoneeseen tarvittavat huonekalut, eli ergonominen tuoli, peili ja lamppu, löytyivät kaikki second hand -hallista. Maksoin yhteensä n. 23 euroa ja pyöräilimme kaverini kanssa tuoli, lamppu ja peili kainalossamme kotiin. Keräsimme huvittuneita katseita ja hyvää mieltä.

------

Joku on joskus aivan varmasti sanonut, että ystävät tunnistaa siitä, että ne sanovat suoraan ja silti kauniisti. Ystäväni suorapuheisuudesta johtuen tai sen ansiosta olen siirtynyt edullisempaan aamupalaan. Kyllä, puuroon. Edullista, nopeaa ja terveellistä - vähän kun lisää mysliä ja marjoja niin jopa herkullista. En silti luovu juustosta.

------

End note: Ajoittain tuntuu, ettei tieto ainoastaan luo tuskaa vaan myös epävarmuutta, kyvyttömyyttä mielipiteen muodostamiseen ja jopa kyvyttömyyttä toimintaan. Tai ei tieto, vaan teoriat tiedosta, tiedon eri aspektit ja empiirinen aineisto. Tällä alalla voisi loputtomiin sanoa "toisaalta, ja taas toisaalta": toisaalta konfliktinratkaisussa on ehdottomasti otettava huomioon ihmisoikeudet, erityisesti vähemmistöjen asema, vastuu konfliktin aikaisista rikoksista, oikeusvaltioperiaatteet ja toimenpiteet niiden toteuttamiseksi. Toisaalta, konfliktinratkaisussa kohdataan vaatimuksia sotivien osapuolten turvan ja immuniteetin takaamiseksi ja poliittisen vallan jakamiselle näiden välillä rauhan saavuttamiseksi. Kansainvälinen tuki on tärkeää ja taas toisaalta se edustaa länsimaista ajattelua ja käsityksiämme hyvästä ja huonosta politiikasta. Demokratisoitumisprosessi on pitkällä tähtäimellä konflikteja vähentävää, jos oletetaan prosessin lopulta johtavan demokratiaan ja hyväksytään ns. demokraattisen rauhan periaate, jonka ytimessä on väite "demokratiat eivät sodi keskenään". Toisaalta, demokratisoitumisprosessi itsessään nähdään konfliktin mahdollisuutta lisäävänä. Rauhanvälitys toimii (joskus) lyhyellä aikavälillä, mutta ei välttämättä kontribuoi rauhan kestävyyteen.

En siis uskalla yrittää muotoilla, mitä mielestäni Ukrainan tilanteessa tulisi tehdä. Tai ehkä uskaltaisin, mutta en online. En ilman viittauksia ja lähdeluetteloa.