Rooleista

– Tiedätkö Katariina, että jos en olisi tullut Uppsalaan en olisi ehkä koskaan saanut tietää, että Muumit tulevat Suomesta.

– Niinpä, ja minä en olisi tänä lukuvuotena luultavasti tehnyt ensimmäistäkään vegaanista mustikkapiirakkaa.

– Aika hassua.

– Niinpä. 

Seurasi kaksi tuntia rauhanturva- ja rauhanrakennusoperaatioiden tehokkuuden/tehottomuuden, no vaikutuksen joka tapauksessa, arvioimista erilaisista teoreettisista näkökulmista käsin. Onnea on opiskella alaa, jota pitää näin mielenkiintoisena. 

– Tein sitä suosittelemaasi vegaanista mustikkapiirakkaa brunssille. Tiedätkö mitä?

– No mitä?

– Eräs meidän kurssilaisista sanoi, että se muistuttaa ihan Katariinan mustikkapiirakkaa. 

Eikä! Siis eikä! Minä, joka en kokkaa enkä varsinkaan leivo, olen saavuttanut kenties ylimmän kohteliaisuuden asteen leipomiskuplassani. Joku toinen on leiponut yksinkertaista vegaanista mustikkapiirakkaa, ja tämä liitetään minuun - siis minuun. Myönnän, olen leiponut tuota samaa herkullista leivosta melkoisen monta kertaa järjestämiimme puhujatilaisuuksiin. Tiedättehän, Ruotsissa kuuluu tarjota herkullinen fika tapahtumien yhteydessä. Vaan siltikin, on aika kummallinen roolitus minulle tulla kysytyksi ohjeistusta leipomiseen liittyen saatika tulla yhdistetyksi johonkin leivottuun. Siitäkin huolimatta, että leivon tietysti tuota kyseistä leivonnaista usein juuri siitä syystä, että leipomisarkistoni ei vielä kovin montaa sivua resepteilleen tarvitse. 

---------

Olen viime päivinä pohtinut ja keskustellut identiteeteistämme, monikossa, ja rooleistamme, myöskin monikossa. Kuinka paljon meissä muuttuu siirtyessämme joukosta toiseen, roolista pikkusiskona rooliin opiskelijana, rooliin tyttönä ja rooliin työntekijänä. Toki osa rooleistamme on paljon kiinteämpi osa identiteettiämme - naiseus (ja tällä en vihjaa sen välttämättä sisältävän paljoakaan universaalia aineista) on minussa lähes aina jollain tavoin läsnä, kun taas aktiviinen osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon on kenties ominaista usein muttei luonnollisesti yhtä synnynnäistä. Yhteiskuntatieteiden opiskelijana katson tieteenalani mukaisesti, että olemme sosiaalisesti rakentuneita ja historian muokkaamia olentoja. Kokemuksemme muokkaavat meitä emmekä (toivottavasti) koskaan ole valmiita. Olisi jotenkin toivotonta tuntea itsensä täysin - eikö tämä nimittäin tarkoittaisi omien rajojensa ja kykyjensä täydellistä tunnistamista? Kysymykseni kuuluu, kuinka pitkälle omaa rakentumistaan voi ohjata? Tarkemmin, kuinka pitkälle voin välttää tiettyjen vaiheiden vaikuttamista minuuteen, ja voiko uudet ympäristöt ja roolitukset vapauttaa joistakin vanhoista?

Seuraa kuva siitä ainoasta leivonnaisesta, jonka muistan ulkoa. Kyseessä on maailman helpoin vegaaninen mustikkapiirakka. Pohja valmistetaan margariinista (esim. Becel juokseva, määrä 100g), sokerista (1/2 dl), vaniljasokerista (1 tl) - sekoita nämä keskenään - täysjyvävehnäjauhoista (3,5 dl) ja leivinjauheesta (1 tl) - sekoita sitten kaikki yhteen ja lisää 1/2 dl vettä ja nypistele tasaiseksi. Pohjan ollessa 200-asteisessa uunissa n. 6-8 minuuttia valmista täyte näin: 1 purkki (500g) maustamatonta soijajogurttia, sopiva määrä (alkuperäinen ohje sanoo 2 dl, mutta minä sanon hieman enemmän) mustikoita tai muita marjoja, sekä yhtälailla sopiva määrä sokeria (n. 1/2 dl). Levitä täyte pohjan päälle, paista 200-asteisessa uunisssa n. 15 minuuttia, jonka jälkeen vielä n. 5 minuuttia hieman alemmassa lämmössä. Anna jäähtyä kunnolla (parhain tulos kenties jos yön yli jääkaapissa). Tajoile opiskelija- tai muille ystäville! 

Vielä viikko tammikuuta

Kulunut viikko tuntuu mielessäni yhdeltä pitkään jatkuneelta vuorokaudelta, jonka aikana tapahtui paljon mutta mikään ei oikein tuntunut valmistuvan loppuun asti. Tiedättehän, kuinka välillä päivät tuntuvat täyttyvän kaikenlaisella pienellä häslingillä, joka pakottaa keskeyttämään hyvän lukuputken - tai no, kankeasti alkaneen lukuputken, josta olisi voinut syntyä hyvä lukuputki jos se olisi ylipäätänsä yltänyt putken mittoihin - ja aiheuttaa epämääräisyyden ja tehottomuuden tunnetta. Tai ehkä sitä kutsutaan tammikuuksi.

Haasteeni kannalta tämä venytetty vuorokausi on sujunut melko tasaisesti, joskin alkua hieman innottomammin. Tässä lyhyt viikkokatsaus:

1. Termarikahvit vs. pahvimukikahvit

Ilman minkäänlaisia vieroitusoireita liikkeelle lähtenyt testi sujuu mallikkaasti. Tällä viikolla en enää edes vahingossa suunnannut kohti sitä tuttua kahvilaa, jossa varmaan luullaan minun kadonneen. Termarini näyttää entistä nuhjuisemmalta ja pieni vuotamista estävä osa vähän jo repsottaa. Päätin sallia itselleni syntymäpäivälahjaksi uuden termarin. Ja koska syntymäpäiväni on vielä lähes kahden kuukauden päässä, saan hankkia uuden termarin jo heti oikean kuun alussa. Välillä on hyvä olla kiltti itselleen. Pahvimukikahvien määrä testin alusta tähän päivään = 0.

2. Lounaat

Pakastinlounaat ovat alkaneet tuottaa tulosta. Söin samaa riisiwokkia kolmena päivänä eikä minun ole vielä edes tarvinnut turvautua pakastimessa odottavaan hätävarabataattikeittooni. Hyvä kuitenkin oli, että pakastimeen oli edellisellä viikolla alkanut ilmestyä täytettyjä lounasrasioita, sillä suunnitelmani illallisilta jäljelle jäävistä kätevän kokoisista doggie bageista epäonnistui täydellisesti. Ensin neljä nuorta naista söivät kuuden edestä ja seuraavana iltani kaksi naista ja yksi mies söivät ainakin yhtä paljon kuin edellisen illan nälkäiset naiset. Puolessa välissä viikkoa ruokaostosteni hinta kohosi hetkellisesti, kun en enää kestänyt elää ilman juustoa. Monet opiskelukaverini lopettivat juuston oston jo kauan sitten, mutta minä en siihen pysty enkä edes halua. Yhdestä en luovu, tai no kahdesta, siis juustosta ja kahvista.

3. Uuden ostamisen välttäminen

Löysin lopulta kaiken mitä tarvitsin perjantai-illan huumaa varten käytettynä ja erittäin edullisesti. Tai kaiken muun paitsi sukkahousut. Miksi ne eivät kestä montaa käyttökertaa, siis sukkahousut, on varmasti selityksen jo monet kerrat saanut kysymys ja toisaalta ei mikään kovin suurta murhetta tuova ongelma. Sen toisen lahkeen repeytyminen kantapäästä tai varpaiden kohdalta on silti vaan niin hirvittävän ärsyttävää. Vaikka varpaankynnetkin oli nätisti leikatut.

4. Poisheittämisen välttäminen

Heitin neljät rikkinäiset sukkahousut roskiin. Varmaan pirkkaniksinaiset olisivat niillekin keksineet käyttöä, mutta olin turhautunut ja kiireessä. Kehitin uuden sub-asteen tälle haasteelle. Syö kaapit tyhjiksi -haasteen tarkoituksena on tehokkaasti ja maukkaasti tyhjentää ruokakaappieni sisältö niin hyvin kuin mahdollista 25. helmikuuta mennessä. Tietysti päivämäärälle on looginen selitys: muutan tuolloin tästä suhteellisen edullisesta ja silti minulle täysin ylihintaisesta asunnosta suhteellisen naurettavan halpaan ja minulle sopivan hintaiseen asuntoon. Jo muuton mahdollisimman kivutonta suorittamista ajatellen on hyvä, ettei minun tarvitse kuljettaa kahta pussia soijarouhetta, useita erilaisia pastapakkauksia, tomaattimurskatölkkejä ja epäilyttävän monia ananastölkkejä mukanani uuteen asuntooni. Niinpä päätin tehdä tästä luovuuteen kannustavan haasteen. Minun tulee elää mahdollisimman herkullisesti ja kaappeja tyhjentäen seuraava kuukausi.

Muuttamisesta:

Ihanaa ihanaa ihanaa! Kävin tällä viikolla allekirjoittamassa vuokrasopimuksen uuteen asuntoon ja mieli on oikein hyvä. Jaan asunnon kolmen muun tytön kanssa ja säästän pelkästään vuokrassa yli 100 euroa/kuukausi. Toki oman tilan pienentyminen hieman jännittää, vain ja ainoastaan siksi että siihen on voinut tottua, mutta toisaalta on hauskaa päästä harjoittamaan ruotsia ja jakamaan olohuone muiden kanssa. Aika siirtyä eteenpäin.

Tammikuuta on enää muutama päivä jäljellä - en ole tästä pahoillani. Helmikuussahan tulee jo vähän keväisempää, eikö vain?

Viikkokatsaus

Lyhyt viikkokatsaus haasteisiin:

1. Pahvimukikahvien määrä = 0.

Takeaway-kahvin välttely on ollut haasteen helpoin ja helpottavin osa. Termarielämä säästää viikossa minulle laskujeni mukaan vähintään noin 125 kruunua (5 x 25 kruunun kahvi/6 x pieni kahvi). Samalla käytän ostettua suodatinkahvia hieman aiempaa enemmän, mutta tehokkaan hyödyntämisen ja maltillisen kokoisen termarimukin ansiosta säästän kahvissa reilusti yli kymmenen euroa viikossa. Opiskelijalle tämä on oikeaa rahaa.

Termarini on edelleen hieman ankean harmaa ja vähän rosoinen, mutta siitä nautittu kahvi maistuu pitkään tuoreelta. Jotenkin se myös joka aamu löytää hyvin paikkansa sotkuisesta repustani.


2. Lounaat

Lounasboksi oli mukana arkena erinomaisesti, 5/5. Termarielämä alkoi lounaiden osalta keittopainotteisesti, joskin loppuviikosta agendalle nousivat ruokaisat voileivät. Viikonloppuna heittäydyin täysin villiksi ja leivoin sämpylöitä - kyllä, ensimmäistä kertaa elämässäni täysin itseäni varten, itsenäisesti ja parasta toivoen. Täysjyvävehnäsämpyläni onnistuivat leipomisosuudesta huolimatta erinomaisesti. Tieto siitä, että nuo sämpylät odottavat leipojaansa aamuisin pakastimessa, lämmittää mieltäni melkoisesti.

3. Uuden ostamisen välttäminen

Laskimen jo hankin ja ostamisen myönsin. Teemajuhliin tarvittavat asusteet löytynevät helposti käytettyinä. Inhoan (no enkä oikeasti, mutta omistan yhden kauniin cocktail-mekon ja haluaisin pitää sitä) teemajuhlia. Täällä niitä rakastetaan.



4. Poisheittämisen välttäminen

Haasteeni luultavasti haastavin ja närkästyttävin osa. Ihmiset ympärilläni tuntuvat kaikki osaavan arvioida paljon paremmin ruokaostoksiaan kuin tämä hellitty lapsi. "Ei minun koskaan tarvitse heittää pilaantunutta pois", "jääkaapissani on aina vain se, mitä tarvitsen", "ruokaa tarvitsee vain vähän duunailla ja näin saat erinomaisen lounaan taas seuraavaksi päiväksi". Ahaa, tekee mieleni sanoa. No mutta tietysti, miksi olenkaan ollut näin typerä. Ihmiselle, joka vasta yrittää ottaa tavaksi valmistaa edullista ja terveellistä ruokaa itselleen säännöllisesti, on ruoan duunaileminen vähän sama kuin pyydettäisiin istumaan opettelevaa koiraa heiluttamaan häntäänsä kolmesti joka kerta istuuduttuaan. Kokkaaminen ja ruoan tehokas käyttö kulkevat käsi kädessä ja näin ne myös haastavat rinnakkain. Ruusukaalit jääkaapissa ahdistavat mieltäni, vaan huomenna nuo jo hieman nahistuneet kääröt saavat kelvata iltapalaksi. Mitään ei ole heitetty pois.


---------------------


On kertakaikkisen vapauttavaa olla rehellinen omasta epätäydellisyydestään ja vajavaisuudestaan. Vietin lapsuudessani aika paljon enemmän aikaa voimistelusalilla kuin keittiössä tai muita kotitaloustöitä tehden. Koko konsepti kotitaloustyöt hieman pyörryttää ja nostaa toistuvia kysymysmerkkejä mieleeni. Minulle nämä asiat ovat aina olleet vaikeampia kuin vaikka tutkielman kirjoittaminen. Olen pitänyt kokkaamiseen kulutettavaa aikaa lähinnä tehottomana tuhlauksena, jonka voisin viettää jonkin oikeasti tärkeän parissa. Olen harjoittanut muistini valikoimaan ongelmitta tärkeät asiat luennoilta, mutta samalla saatan ostaa yksittäisiä paperikasseja biojätettä varten viikkojen ajan ainoastaan siksi, etten koskaan kaupassa ollessani muista ostaa biojätepusseja. Ruoan maustaminen on mielestäni hyvin haastavaa ja hieman pelottavaa - entä jos mausta tulee hirvittävä eikä ruokaa voi laisinkaan syödä?

Pitäkää avuttomana tai turhamaisena, siihen on jokaisella oikeus. Haluan opetella, muokata ja muovata tapojani. Pirkkanikseihin ei minusta ole, mutta pidän uudesta puolestani, joka arvostaa omaa ruoanlaittoaan ja syö omia sämpylöitään.

Vihreästä aallosta

Pyöräreittini yliopistolle on hyvin rutinoitunut. Kohtaan matkalla yhteensä neljät liikennevalot ja yhden junaradan ylityspaikan. Tunne, kun olet juuri kiihdyttämässä ehtiiksesi vihreisiin ja keltainen välähtää silmiisi, on joskus hieman ylivoimainen. Toisaalta toisinaan valot vaihtuvat vihreiksi ja tasoristeyksen puomit nousevat natisten ylös juuri silloin, kun sinä niin haluat. Tänään oli yksi tuollaisista vihreän aallon päivistä - siitäkin huolimatta, että päivä alkoi vessan pesulla klo 7.30.

Olen viikon päivät etsinyt kuumeisesti itselleni uutta asuntoa kuultuani, etten voi jäädä enää nykyiseen asumukseeni helmikuuta pidemmälle. Uppsalassa vuokramarkkinoita voisi parhaiten kuvata metaforalla hulluista päivistä. Taistelu on kiivasta. Blocketiin ilmestyy vuokralle-ilmoitus ja samassa kymmenen hyvin käyttäytyvää, siistiä, taloudellisesti ja muutoinkin vakaata ehdokasta lähettävät asuntoflirttailuviestinsä ilmoituksen jättäneelle. Tänään minua onnisti. Muutan maaliskuun alusta kurssikaverinikin asuttamaan asuntoon, jossa vuokralaisia on yhteensä neljä. Asunto on kaiken lisäksi vielä hyvin lähellä käyttämääni kiipeilypaikkaa sekä noin 7 minuutin pyöräilymatkan päässä yliopistosta. En malta odottaa rutinoitumista uuteen pyöräilyreittiini.

Tänään, ja oikeastaan jo eilisestä lähtien, muutkin pienet ja keskisuuret toimet ovat sujuneet ongelmitta. Pyörän lukko on avautunut ensimmäisellä yrityksellä eikä vessankaan pesu tuntunut pahalta. Mieleen hiipii epämääräinen pelko siitä, ettei tällainen vihreä aalto voi kestää kauan. Kohta täytyy rysähtää ja pahasti. Mutta miksi? Nauttia hetken keveydestä, aika moni meistä voisi varmasti kehittää tuota taitoa. Tottahan toki jossain kohtaa kaikella todennäköisyydellä jollain tavalla rysähtää. Ehkä huomenna lukko ei toimikaan odotetusti tai tilastotieteiden tentissä laskimen ruutuun välähtää syntax error -merkki järkevän todennäköisyyden sijasta. Viittaan tietysti hieman pelottavampaan tunteeseen siitä, että hyvää onnea seuraisi jotenkin automaattisesti alamäki. Mutta miksi?, kysyn taas.

Lopuksi pari kommenttia säästölinjasta. Ostin laskimen, tarvitsen sitä kokeeseen. En etsinyt kirppareilta, koe hermostutti ja iski paniikki laskimesta. Tämän lisäksi ei ole ostettu mitään tavaraa. Pahvimukikahvien määrä on edelleen nollassa. Termari pestään jo melko rutinoituneesti ja eilen illasta yhdessä ystävän kanssa kokkailtu meksikolainen papukeitto (katsokaahan ohje lunnileipoo-blogista) on pitänyt budjetin hyvin hallussa. Tänään valmistin illalliseksi munakoiso-kesäkurpitsa-sieni-uunipaistosta. Ladoin vuokaan kerrokset "itketettyjä" munakoisoja, kesäkurpitsat sekä sienet, valmistin tomaattikastikkeen ja kaadoin sen kerrosten päälle. Tapojeni mukaisesti lisäsin väliin hieman fetaa (juustoista en luovu) ja raastoin vielä tavallista goudaa päälle. Uunissa paistos oli noin 30 minuuttia.

Hyvin on syöty.

y=hyvä mieli, x1=tanssi, x2=ruoka

Viikottaiset tanssitunnit alkoivat taas tänään. Uppsalan ainoan jyrkähkön mäen polkeminen pimeässä korvat palellen (olin epähuomiossa laittanut aamulla päähän pelkän talvipannan, jonka alle isohkot korvalehteni eivät täysin mahtuneet) oli pieni hinta maksettavaksi tunnin silkasta riemusta. Jokainen askelsarja poistaa stressiä, kroppa herää talviunestaan ja kaiken tämän päälle ruotsini kehittyy - David Hasselfoff på stranden. Tänään housen lisäksi kokeiltiin vierailijaopettajan johdolla jonkinlaista dance aerobic -sovellusta. Mies näytti etukäteen enemmän kehonrakentajalta kuin tanssijalta, ja tietysti rutiini oli aivan mahtava. Ennakkoluulot, ensivaikutelma, todistetusti aina enemmän tai vähemmän metsässä.

Pikainen katsaus tämän päivän kattaukseen ja kulutukseen. Klo 8.30 otin ylpeänä kattilan ja kuorimaveitsen esiin. Valmistin lounaaksi bataatista, perunasta ja porkkanasta koostuvan kasvissosekeiton, johon unohdin tällä kertaa lisätä tuoretta chilipaprikaa maustamaan. Unohdin, eli olin käyttänyt sen yhden, joka kaapissani oli jonkin aikaa ollut. Keitosta tuli ilman chiliä kuitenkin melko hyvää, joskin bataattia olisi ehkä saanut olla enemmän. Joukkoon sekoitin ison nokareen valkosipulituorejuustoa. Valkosipulia ja sipulia oli joukossa tietysti muutoinkin. Muistin ottaa keiton mukaan. Seuraa osittainen kuvatodiste:

Tanssitunnin jälkeen suuntasin nälkäisenä kauppaan ja kävin melko kiivaan sisäisen kamppailun siitä, josko cashew-pähkinät sittenkin kuuluisivat tähän iltaan. Päätin jättää pähkinät toiseen kertaan ja päädyin ostamaan täysjyväleipää, mysliä (kilon, kyllä oli halvinta ja varmaan kohta kaduttaa etten ostanut parempaa), raejuustoa, kolme appelsiinia sekä yhden banaanin. Ostokset maksoivat yhdessä liikaa, noin kahdeksan euroa. Kahdeksan euroa on paljon. Olin lähikaupassa, olisi pitänyt lisätä viides haaste: älä käy kalliissa lähikaupassa. Yritän keskittää halvempaan kauppaan jatkossa, olin vain niin kovin nälkäinen.

Huomenna päivä tilastotieteiden parissa. Vietin tänään hetkisen kirjastossa harjoitellen edellisen vuoden kokeella, laskin siinä oikealla ja kynä tietysti vasemmassa kädessä yksinkertaisia funktioita laskien. Olo oli kuin ekaluokkalaisella.

Termarielämä maistuu.

Day one - talvipakkasia ja osittaisia onnistumisia

Asetettujen haasteiden seuranta testin ensimmäisen päivän ajalta:

1. Pahvimukikahvien määrä: 0. Termari muistettiin ottaa mukaan ja siitä nautittu kahvi maistui tuoreelta aina myöhäiseen iltapäivään asti. Termarin pohjalle jäi kuitenkin puolikas kupillinen (pieni tosin) nyt jo enemmän jäähtynyttä kahvia, joten huomiseksi riittää hieman kohtuullisempi annos fika-ainesta.

2. Aamuni startattua keskimääräistä myöhemmin runsaalla aamupalalla lounaaksi riittivät juustolla, salaatilla ja kurkulla täytetyt ruisleivät. Ei tuota kai kunnon lounaaksi moni kutsuisi, mutta puolustuksekseni on mainittava, että juustoa oli paljon ja aikainen illallinen (chicken tikka masala ilman kanaa) ystävän luona piti kylläisenä ja vielä edullisesti. Toisaalta, huomiseksi tarkoitettu lounaskeitto makaa jääkaapissani vielä kokonaisina bataatteina, perunana ja porkkanoina.

3. Täysin tarpeettomien ostostarpeiden kehittäminen ja ideointi on merkillisen helppoa. Vaikka ensimmäisen päivän tuhlailut jäivät kruunujen osalta hyvin vähäisiksi (itse asiassa nollaan ystävän tarjoaman päivällisen ansiosta), nousi päivän aikana monia seuraavan parin viikon aikana ostamiseen kannustavia ideoita. Onneksi kaikki tarvittava opiskelijajuhlien järjestämiseen ja asianmukaiseen teema-asuun pukeutumiseen on kerättävissä kokoon oman vaatekaapin, kavereiden sekä kirpputorien hyllyiltä. Esimerkiksi paikallinen Röda korsetin myymälä myy hyvin järjestetyiltä ja selkeiltä hyllyiltä kaikkea teekupeista ja kuorintaveitsistä talvitakkeihin ja kohtuuhintaisiin vintage-vaatteisiin.

4. Lopulta viemäriin heitettävä kahvitilkka termarin pohjalla jäi hiukan vaivaamaan - varsinkin, kun olen kotiin tultuani istunut tässä sohvalla kirjoitellen tuon tilkan edelleen viiletessä termarin sisällä.


Kaiken kaikkiaan haasteiden ensimmäisestä päivästä on selvitty innolla ja melko onnistuneesti. Tämä on hyvä, sillä tavanomainen tammikuinen väysymys ja hienoinen alakuloisuus meinaavat vallata mieltä näin iltaisin. Yhdestä epätavanomaisesta haluan kuitenkin vielä kirjoittaa. Meneillään on ensimmäinen talvipyöräilykauteni. Pyöräillessäni tänään iltaisella tuon kenties noin neljän kilometrin matkan kotiin - ylläni lämmin talvilakki ja kaulahuivi hiukan liian korkealla takin kaulukseen nähden - hienoinen viima ei niin haitannut ja pyöräily tuntui erityisen luonnolliselta. Kiitos kunnollisen lainapyörän ja pyöräteiden kenties, mutta omin ehdoin liikkuminen on aika mahtavaa ja hyvin suositeltavaa. Kuinkahan paljon parempaa se vielä olisi, jos oikeasti pukeutuisin lämpimästi?

Huomenna luvassa bataattiperunaporkkanakeittoa ja tilastotieteitä.

Aloittamisesta ja uudenvuodenlupauksista

Aloittaminen voi keskeneräisyydessäänkin olla yllättävän pitkä ja vaikea prosessi. Jotta voi aloittaa jotakin, on ensin saatava idea tämän jonkin aloittamisesta. Idea voi syntyä lähes kuin itsestään, tai sen voi matkia joltakin toiselta - joko osittain tai kokonaan, luvallisesti tai täysin luvatta. Idean omaksumisen ja itselleen selkeyttämisen jälkeen seuraa aloittamisen konfliktinomaisin osa. Yhtenä hetkenä sitä tuntee valtavaa paloa ja rohkeutta aloittaa, toisena työntää idean mielestään keksien tuhansia tekosyitä aloittamisen lykkäämiselle. Tämä mielensisäinen konflikti voi kestää kauan, ja joskus avuksi saatetaan tarvita jopa ulkopuolisia välittäjiä tai ärsykkeitä.

Uusivuosi (ja uudet kujeet) toimii meistä monelle rohkaisevana ärsykkeenä. Joka 52 viikon välein voimme aloittaa jotakin ilman häpeää aloittamisen lykkäämisestä. Jos kerran aloittaa jotakin tammikuun ensimmäisellä viikolla, niin silloinhan aloittaa niin pian kuin mahdollista. No, tähän aloittamiseen kului lähes kaksi viikkoa, mutta muiden aloittajien rohkaisemana aloitan nyt oman uudenvuodenlupaukseni toteuttamisen.

---------

Oma aloittamisprosessini on tähän asti edennyt suurin piirtein näin: Kirjoittaminen on minulle mielekästä ja haluaisin tehdä sitä myös opintojeni ulkopuolella. En oikein tiedä mistä kirjoittaa, sillä haluaisin oikeastaan kirjoittaa siitä, ettei aina tarvitse olla sitä jotain erityistä, mistä kirjoittaa. Tunnen kateuden, ärtymyksen ja hienoisen ihastelun sekaista värinää ruoanlaittoon, muotiin ja muihin "tee-se-itse"-konsteihin keskittyviä blogeja kohtaan. En luo ihmeellisempiä keittiössä, vaatenaulakkoni huutelee vähän sitä kuin tätäkin ja tunnen itseni täysin pirkkaniksikyvyttömäksi. Mistä siis kirjoittaisin?

Ratkaisu löytyy kukkarosta. Juvenes-ravintoloiden opiskelijahintaisista lounaista luovuttuani ja Ruotsiin muutettuani käyttämäni raha ruokaan ja, myönnettäköön, varsinkin kahviin on noussut huimasti. Asialle on tehtävä jotakin, tapoja muutettava, mutta miten aloittaa tämä pahvimukit historiaan vievä muutos hektisen elämän keskellä? Kirjoittamalla, tallentamalla haasteet itselleen kirjoitettuun muotoon, jakamalla tämä muiden kanssa ja näin sitouttamalla itsensä aloittamista seuraavaan toteuttamiseen. Samalla kuin kirjoittaa säästämisestä laadusta tinkimättä voi pyrkiä kertomaan siitä, mistä haluaisi enemmän puhua. Oodi epätäydellisyydelle, pullaleipään sortumiselle ja rehellisyydelle.

Haasteita asetan alkuun neljä:

1. Pahvimukikahvien välttäminen - termarin etsiminen ja käyttöönotto sekä seuranta.
2. Kohtuuhintaisten lounaiden valmistaminen itse ja niiden mukaan ottamisen muistaminen.
3. Uusien tavaroiden (mukaan lukien vaatteet) ostamisen välttäminen - ostamisen tarpeen tai halun tuntiessa suunta käytettyjen tavaroiden kauppoihin.
4. Kaikenlaisen vielä käytettävän tai käytettävissä olleen poisheittämisen välttäminen.

Nämä haasteet ovat monelle täysin arkipäivää, ja kenties kuva nykyminusta muodostuu liiankin tuhlailevaksi näiden perusteella. Tarkoituksenani on kuitenkin olla rohkeampi ja rehellisempi kuin ennen, ja siinä sivussa säästää niin kukkaroa kuin ympäristöämmekin hiukan enemmän.

Apua ja vinkkejä otetaan avosylin vastaan.