Pyöräreittini yliopistolle on hyvin rutinoitunut. Kohtaan matkalla yhteensä neljät liikennevalot ja yhden junaradan ylityspaikan. Tunne, kun olet juuri kiihdyttämässä ehtiiksesi vihreisiin ja keltainen välähtää silmiisi, on joskus hieman ylivoimainen. Toisaalta toisinaan valot vaihtuvat vihreiksi ja tasoristeyksen puomit nousevat natisten ylös juuri silloin, kun sinä niin haluat. Tänään oli yksi tuollaisista vihreän aallon päivistä - siitäkin huolimatta, että päivä alkoi vessan pesulla klo 7.30.
Olen viikon päivät etsinyt kuumeisesti itselleni uutta asuntoa kuultuani, etten voi jäädä enää nykyiseen asumukseeni helmikuuta pidemmälle. Uppsalassa vuokramarkkinoita voisi parhaiten kuvata metaforalla hulluista päivistä. Taistelu on kiivasta. Blocketiin ilmestyy vuokralle-ilmoitus ja samassa kymmenen hyvin käyttäytyvää, siistiä, taloudellisesti ja muutoinkin vakaata ehdokasta lähettävät asuntoflirttailuviestinsä ilmoituksen jättäneelle. Tänään minua onnisti. Muutan maaliskuun alusta kurssikaverinikin asuttamaan asuntoon, jossa vuokralaisia on yhteensä neljä. Asunto on kaiken lisäksi vielä hyvin lähellä käyttämääni kiipeilypaikkaa sekä noin 7 minuutin pyöräilymatkan päässä yliopistosta. En malta odottaa rutinoitumista uuteen pyöräilyreittiini.
Tänään, ja oikeastaan jo eilisestä lähtien, muutkin pienet ja keskisuuret toimet ovat sujuneet ongelmitta. Pyörän lukko on avautunut ensimmäisellä yrityksellä eikä vessankaan pesu tuntunut pahalta. Mieleen hiipii epämääräinen pelko siitä, ettei tällainen vihreä aalto voi kestää kauan. Kohta täytyy rysähtää ja pahasti. Mutta miksi? Nauttia hetken keveydestä, aika moni meistä voisi varmasti kehittää tuota taitoa. Tottahan toki jossain kohtaa kaikella todennäköisyydellä jollain tavalla rysähtää. Ehkä huomenna lukko ei toimikaan odotetusti tai tilastotieteiden tentissä laskimen ruutuun välähtää syntax error -merkki järkevän todennäköisyyden sijasta. Viittaan tietysti hieman pelottavampaan tunteeseen siitä, että hyvää onnea seuraisi jotenkin automaattisesti alamäki. Mutta miksi?, kysyn taas.
Lopuksi pari kommenttia säästölinjasta. Ostin laskimen, tarvitsen sitä kokeeseen. En etsinyt kirppareilta, koe hermostutti ja iski paniikki laskimesta. Tämän lisäksi ei ole ostettu mitään tavaraa. Pahvimukikahvien määrä on edelleen nollassa. Termari pestään jo melko rutinoituneesti ja eilen illasta yhdessä ystävän kanssa kokkailtu meksikolainen papukeitto (katsokaahan ohje lunnileipoo-blogista) on pitänyt budjetin hyvin hallussa. Tänään valmistin illalliseksi munakoiso-kesäkurpitsa-sieni-uunipaistosta. Ladoin vuokaan kerrokset "itketettyjä" munakoisoja, kesäkurpitsat sekä sienet, valmistin tomaattikastikkeen ja kaadoin sen kerrosten päälle. Tapojeni mukaisesti lisäsin väliin hieman fetaa (juustoista en luovu) ja raastoin vielä tavallista goudaa päälle. Uunissa paistos oli noin 30 minuuttia.
Hyvin on syöty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti