Rooleista

– Tiedätkö Katariina, että jos en olisi tullut Uppsalaan en olisi ehkä koskaan saanut tietää, että Muumit tulevat Suomesta.

– Niinpä, ja minä en olisi tänä lukuvuotena luultavasti tehnyt ensimmäistäkään vegaanista mustikkapiirakkaa.

– Aika hassua.

– Niinpä. 

Seurasi kaksi tuntia rauhanturva- ja rauhanrakennusoperaatioiden tehokkuuden/tehottomuuden, no vaikutuksen joka tapauksessa, arvioimista erilaisista teoreettisista näkökulmista käsin. Onnea on opiskella alaa, jota pitää näin mielenkiintoisena. 

– Tein sitä suosittelemaasi vegaanista mustikkapiirakkaa brunssille. Tiedätkö mitä?

– No mitä?

– Eräs meidän kurssilaisista sanoi, että se muistuttaa ihan Katariinan mustikkapiirakkaa. 

Eikä! Siis eikä! Minä, joka en kokkaa enkä varsinkaan leivo, olen saavuttanut kenties ylimmän kohteliaisuuden asteen leipomiskuplassani. Joku toinen on leiponut yksinkertaista vegaanista mustikkapiirakkaa, ja tämä liitetään minuun - siis minuun. Myönnän, olen leiponut tuota samaa herkullista leivosta melkoisen monta kertaa järjestämiimme puhujatilaisuuksiin. Tiedättehän, Ruotsissa kuuluu tarjota herkullinen fika tapahtumien yhteydessä. Vaan siltikin, on aika kummallinen roolitus minulle tulla kysytyksi ohjeistusta leipomiseen liittyen saatika tulla yhdistetyksi johonkin leivottuun. Siitäkin huolimatta, että leivon tietysti tuota kyseistä leivonnaista usein juuri siitä syystä, että leipomisarkistoni ei vielä kovin montaa sivua resepteilleen tarvitse. 

---------

Olen viime päivinä pohtinut ja keskustellut identiteeteistämme, monikossa, ja rooleistamme, myöskin monikossa. Kuinka paljon meissä muuttuu siirtyessämme joukosta toiseen, roolista pikkusiskona rooliin opiskelijana, rooliin tyttönä ja rooliin työntekijänä. Toki osa rooleistamme on paljon kiinteämpi osa identiteettiämme - naiseus (ja tällä en vihjaa sen välttämättä sisältävän paljoakaan universaalia aineista) on minussa lähes aina jollain tavoin läsnä, kun taas aktiviinen osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon on kenties ominaista usein muttei luonnollisesti yhtä synnynnäistä. Yhteiskuntatieteiden opiskelijana katson tieteenalani mukaisesti, että olemme sosiaalisesti rakentuneita ja historian muokkaamia olentoja. Kokemuksemme muokkaavat meitä emmekä (toivottavasti) koskaan ole valmiita. Olisi jotenkin toivotonta tuntea itsensä täysin - eikö tämä nimittäin tarkoittaisi omien rajojensa ja kykyjensä täydellistä tunnistamista? Kysymykseni kuuluu, kuinka pitkälle omaa rakentumistaan voi ohjata? Tarkemmin, kuinka pitkälle voin välttää tiettyjen vaiheiden vaikuttamista minuuteen, ja voiko uudet ympäristöt ja roolitukset vapauttaa joistakin vanhoista?

Seuraa kuva siitä ainoasta leivonnaisesta, jonka muistan ulkoa. Kyseessä on maailman helpoin vegaaninen mustikkapiirakka. Pohja valmistetaan margariinista (esim. Becel juokseva, määrä 100g), sokerista (1/2 dl), vaniljasokerista (1 tl) - sekoita nämä keskenään - täysjyvävehnäjauhoista (3,5 dl) ja leivinjauheesta (1 tl) - sekoita sitten kaikki yhteen ja lisää 1/2 dl vettä ja nypistele tasaiseksi. Pohjan ollessa 200-asteisessa uunissa n. 6-8 minuuttia valmista täyte näin: 1 purkki (500g) maustamatonta soijajogurttia, sopiva määrä (alkuperäinen ohje sanoo 2 dl, mutta minä sanon hieman enemmän) mustikoita tai muita marjoja, sekä yhtälailla sopiva määrä sokeria (n. 1/2 dl). Levitä täyte pohjan päälle, paista 200-asteisessa uunisssa n. 15 minuuttia, jonka jälkeen vielä n. 5 minuuttia hieman alemmassa lämmössä. Anna jäähtyä kunnolla (parhain tulos kenties jos yön yli jääkaapissa). Tajoile opiskelija- tai muille ystäville!